Kulkineet Virossa – Kulkine.net


A:4.6 Kulkineet Virossa

1900-luvun alussa sekä Suomi että Viro kuuluivat Venäjän keisarikuntaan. Molempien "maitten" yhteydet olivat varsin vilkkaat etenkin Pietarin suuntaan mutta myös Ruotsiin ja pidemmälle Eurooppaan. On varmaa, että vauraat kartanonomistajat ovat autoilleet 1900-luvun alkuvuosina Virossakin. Rikkaat tilanomistajat olivat kuitenkin usein saksalaisaatelia, joten tuon ajan kulkineennimityksistä monet saattavat myös olla saksankielisiä. Ensimmäinen maailmansota lienee kuluttanut vironkin autokantaa, ja lisäksi Viron ensimmäinen itsenäistyminen 1910–1920-lukujen vaihteessa oli huomattavasti kivuliaampi prosessi saksalaismiehityksineen kuin Suomen. Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana maa vaurastui ja autojakin oli jälleen saatavilla.

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto kuitenkin otti Viron haltuunsa ja alueella siirryttiin suunnitelmatalouteen ja maatalous pakkokollektivisoitiin. Länsiautojen maahantuonti käytännössä loppui, ja merkkinimien tilalle tulivat tehdaslyhenteet (GAZ, VAZ jne.). Samalla myös tarjolla olevien mallien ja "merkkien" valikoima supistui ja kulkineitten saatavuus heikkeni. 1950-luvulta 1990-luvulle Viron kulkinevalikoima oli hyvin toisenlainen Suomeen verrattuna. Tämä näkyy nimistössä hyvin selvästi (ks. G.2). Virossakin on kuitenkin annettu kulkineennimiä pitkään, jo neuvostoaikana ja luultavasti ennen sitäkin.

Toisen kerran Viro itsenäistyi vuonna 1991, jonka jälkeen maan kehitys on ollut nopeaa ja nousujohteista. Uusia autoja ja automerkkejä on tuotu sekä idästä että lännestä, ja vaurastuminen on mahdollistanut auton tai muun kulkineen hankinnan monille.


Siirry seuraavaan päälukuunA:5 Tutkimustehtävä ja työn rakenne